MAAILMA OPETTAA

Pahoittelen siitä, että miulla ei oo oikeestaan mitään julkasukelposia kuvia koska eioo pahemmin ollut ees mitään kuvattavaa. Lähiaikoina on kuitenkin tapahtumassa kaikkea jännää joten ehkä sit sitä kuvamateriaaliakin on enemmän.

Puhutaan joskus hostmomin kanssa vähän syvällisimpiä keskusteluja ja nyt syvällisillä tarkoitan sitä millaista miun elämä on suomessa, millaisia miun päivät on, oonko enimmäkseen surullinen vai iloinen yms. Oon tykänny painottaa sitä, miten paljon oikeesti tarviin täällä omaa rauhaa ja tilaa ja ykskerta sen yhteydessä hostmom kysy et mietiskelenkö yksin olessani paljon asioita, et mikä haluun olla isona ja kuka oikeen oon. Vastasin en. Miks miettisin jotain semmosta et kuka oikeen oon, koska miulle on aina ollut ihan selvää, et oon Meri 17 vuotta kotosin tuppukylästä, käyn lyseon lukiota ja oon ihan miehiinpäin. Yks päivä kuitenkin mietin, miten nää vajaat 3 kuukautta on muuttanu miuta ihmisenä tosipaljon. Enkä nyt tarkota muuttumisella sitä, et oisin alkanu yhtäkkiä pitämään salmiakista, vaan sitä et osaan nähdä ja suhtautua asioihin ihan eritavalla.

Ekana nyt vois sanoa vaikka rohkeus. Oon aina meiän kaveriporukasta se, joka menee kysymään apua tai soittaa sinne kebabravintolaan, koska muiden mielestä se on niin kauhean kamalaa (sorikamut) nyt oon sitä mieltä, et voin tehä sen vaikka venäjäks haha. Tuntemattomilt ihmisilt ei voinu mitään ikinä kysyä, mut täällä en ees enää mieti kysynkö vai enkö ku se kysymys on siinä vaiheessa ehtiny jo tulla miun suusta. Ja no se, et lähtee yksin toiselle puolelle maapalloa 5 englannilla on miusta aika rohkeeta, ja tällä hetkellä asiat joita kaverit pitää suurena kynnyksenä on miulle ihan pikkujuttuja. Kukaan vaihtari ei varmasti sano tätä ollakseen mitenkään ylimielinen vaan se tunne on oikeesti aika siisti, kun tietää selviävänsä mistä vaan.

Moni nyt varmaan rakastaa matkustaa ja nähä maailmaa, mut vaihossa se seikkailunhalu vaan lisääntyy. Oon elämäni aikana ehtiny käyä vaikka missä ja oon oikeesti tosi kiitollinen siiä miten paljon oon ehtiny jo kokemaan. Aina jokavuotisten reissujen jälkeen haluun nähä vaan lisää ja lisää, mut se ei oo todellakaan sama asia nähä maailmaa porukoiden kanssa. Tottakai kirjaimellisesti nyt näät niitä paikkoja, mut jos haluut oikeesti seikkailla ja ottaa siitä kaiken irti niin mie ainakin haluun tehä sen jatkossa yksin. Jotenkin siitä reissusta saa niin paljon enemmän irti ja se tunne kun niistä vastoinkäymisistä selviytyy on jotain niin siistiä haha. Rakastan jopa sitä, miten aina välillä tajuan olevani bussissa/tramissa ja miulla eioo mitään hajua koko määränpäästä tai ees kyseisestä kaupungista missä oon, mie vaan meen ja katon mitä käy.

Oon oppinu myös arvostamaan erilaisia ihmisiä ihan toisella tavalla. Melbourne on monikulttuurinen kaupunki ja varsinkin meiän koulussa ja meiän luokalla on tosi paljon tyyppejä erimaista. Filippiineiltä, Intiasta, Afrikasta ja jopa Afganistanista. Välitunneilla kuitenkin näkee, miten nää kyseisen maan tyypit kokoontuu aina yhdeksi porukaksi ja sen mukaan hengaa. Ekoina viikkoina toi asia jotenkin häiritsi miuta kauheesti ja olin ihan hukassa sen asian suhteen mihin porukkaan miun pitäis oikeen mennä, kun jokasella tuntu olevansa ihan erilainen huumorintaju ja jutut mitkä ei miuta kiinnostanu melkeen ollenkaan. 3 kuukauden jälkeen oon tutustunu ja saanu kavereita jokaisesta porukasta ja edelleen porukka jossa hengaan luchtimella koostuu oikeestaan melkeenpä pelkistä filippiiniläisistä. Tää asia ei haittaa miuta enään yhtään, sillä tunnen kuuluvani joukkoon ja on oikeesti aina hienoo oppii niidenkin omasta alkuperäisestä kulttuurista jotain uutta ja tajuta, et niillä ei oo asiat siellä läheskään samalla tavalla kuin suomessa.

Sain tänään just kehuja kavereilta kuinka itsenäinen oon, kun menin yksin käymään kirjastossa selvittämässä ensivuoden kirjahankintaa ja olin kuullemma tosi urhea haha. Ala-asteella sain todistukseen merkinnän, jossa sanottiin et miun pitäis olla enemmän itsenäinen ja oma-aloitteinen joten kiitos opettajat siitä, tällä hetkellä voisin joskus jopa kysyä asioista ekana eikä vaan tehä itse. Maailma opettaa. Ennen miun lähtöä kaverit myös sano monta kertaa miten oottaa sitä kun tuun takasin ja miten oon sit oikeen muuttunut. Voin tässävaiheessa jo noiden edellämainittujen lisäksi sanoa, et australian ruoka kyllä maistuu. Onneks miulla on kaverina toi kuntosali ja oon yrittäny löytää sopivaa netball joukkuetta mihin voisin liittyä.


Meri