PIAN ON AIKA LÄHTEÄ

Vaihtariblogin pitäminen oli miulle haasteellisempaa kuin luulin. Vuoden alussa miulla oli paljon aikaa tulla kirjoittelemaan, kun omaa aikaakin vaan riitti ja riitti. Oli hyvä aina tulla purkamaan ajatukset ja kertomaan mitä tänne maapallon toiselle puolelle oikeen kuului, mut ajan myötä sain rakennettua elämän Ausseihin. Tein siitä miulle omalla tavallani täydellisen ja viimosen puolenvuoden aikana siitä yksin olosta ei oo ollut tietoakaan. Mut niin kun sanotaan, "ei uutisia tarkoittaa hyviä uutisia"

2 kokonaista viikkoa jäljellä ja sitäkin vähemmän koulupäiviä. Itku ja viestit, missä kaverit osottaa rakkauttaan miuta kohtaan on kuulunut jokaiseen iltaan. Suoraan sanottuna entiiä miten tuun selviämään miun viimosesta koulupäivästä, tai ite lähdöstä. Kaikki sanoo, et voihan tänne aina palata takaisin ja niin aionkin, mut eihän se silti täysin sama enää oo. En tuu enää käymään aussikoulua tai näkemään ihania ihmisiä jokapäivä. En oo enää se sama hassuaksenttinen blondi, joka kulkee käytävillä ja kenet kaikki tietää. Tätä kokemusta ei vaan saa täysillä enää takaisin. Kaikella on alkunsa ja loppunsa.

Tän 10 kuukauden aikana oon kyllä muuttunut niin paljon ihan sisäisesti ja ulkoisesti. Ausseissa kun vietät noin vuoden niin ainakin miun kohdalla tyyli ja esim musiikkimaku on lähtenyt samoille linjoille kuin paikallisilla. Tottakai niistä kuuluisista vaihtarikiloistakaan ei olla vältytty, mut ei huolta ehkä saan ne karistettua kun palaan taas kotiin.

Ennen vaihtoon lähtöä miulle esim suomen itsenäisyyspäivä, tai ihan perus asiat mitä meillä suomessa on ei sanonut miulle mitään. Tottakai oon aina tiennyt sen, että ollaan tosi onnekas maa kun meillä on vettä ja ruokaa ja kaikkea elämiseen tarpeellista, mut en ikinä osannut arvostaa esim suomen koulutusta, suomalaisten kasvatustapaa, kulttuuria tai suomenkieltä. Rakastan sitä, kun aussit kysyy eikö ollakin maailman viisaimpia ihmisiä, ja eikö meillä ookkin maailman parhain koulutus. Vastaustahan en siihen oikeesti tiiä, mut vastaan vaa hymyillen kyllä. Rakastan myös sitä miten voin kertoo millanen mieän luonto on, kuinka rennommat rajat meillä on koulussa, ja sitä miten oikeesti oon täällä ollessani tajunnut miten onnellinen oon kun oon syntynyt suomeen.

Arvomaailma on siis muuttunut todella paljon niin kotimaan kuin perheen ja ystävien suhteen.
Miulla on aina ollut hyvät välit perheen kanssa, mut voin sanoa et ennen tänne tuloa olin sillä ajatuksella, et heti 18 vuotiaana muutan pois äitin nurkista. Nyt tälleen rehellisesti sanottuna, en vois olla onnellisempi siitä, et nään kohta oman perheen, pääsen asumaan omaan kotiin ja oikeesti näyttämään miten paljon niitä arvostan. Sama homma pätee kavereihin! Draamalta ei tietenkään olla voitu välttyä täälläkään ollessa, mut koska tää vuosi on opettanut miuta niin paljon, tuun kotiin ihan eriasenteella. Haluun alottaa kaikki ihan puhtaalta pöydältä, enkä palata siihen samaan vanhaan. Tottakai vaihdon aikana näkee ketkä oikeesti niitä ystäviä on, kenen kanssa välit hiertyy ja kannattaako oikeesti antaa vaan olla vai yrittää pitää samaa suhdetta yllä. Voin sanoa, et jos oot vaihtari niin oikeesti elä sitä elämää siellä missä se sillä hetkellä on äläkä mieti miten sit suomessa käy, koska sen näkee vasta sitten kun sinne palaa. Asioilla on muutenkin tapana järjestyä joten no worries, tälleen aussisti sanottuna haha.

Oon tän vuoden aikana käynyt niin paljon ylä ja alamäkiä, on oikeesti ollut huonoja päiviä ja sellaisia, missä voimat on vähissä ja ei auta muu kuin toivoa, et huomenna ois parempi päivä.
Vaihtovuosi ei todellakaan oo ollut ruusuilla tanssimista, vaikka kovin se semmoiselta aina muiden silmissä vaikuttaa. Toivoin kovasti, et oisin saanu hostperheen, jossa miulla olisi sisaruksia. Toivoin kauheesti harrastusmahdollisuuksia ja kavereiden kanssa hengailuja yömyöhään. Sain perheen, jossa oon ainut lapsi joten yksin on aikaa tullut vietettyä. Tilannetta ois varmasti helpottanut, jos miulla ois hostperheen kanssa vaikka niitä samanlaisia harrastuksia, puheen aiheita tai arvoja, mut näin ei kuitenkaan oo. Huoneeseen on tullut lukittauduttua moniakin kertoja, kun hermot on meinannut pettää ja on tosi vaikeeta asua sellaisten ihmisten kanssa, jotka on oikeesti todella erilaisia. Tottakai tääkin kokemus on vaan opettanut, ja miusta tuntuu et tää oli vaan tarkotettu näin.

Atm oon maailman onnellisin ja surullisin. Oon kiitollinen miun vanhemmille siitä, et oon saanu näin suuren mahollisuuden. Tää oli se paikka, missä oikeesti kasvoin aikuisemmaks, opin elämään yksin, selviytymään ja arvostamaan. Kaikki tavotteet mitä miulla ennen vaihtoon lähtöä oli, on nyt toteutettu. Tietenkään se, että vaan lähtee toiselle puolelle maapalloa ei tee siun unelmista/tavoitteista totta, se on vaan helpompi askel siihen. Työtä se vaati, ainakin miun kohdalla.

Kiirettä pitää, on jäähyväisiä, itkuja, viimosia dinnereitä ja hetkiä, mut pakko vaan nauttia täysillä ennen kuin kone nousee kohti suomea!!

Meri

ROAD TRIP

Miulla on jäänyt vähän semmoseks pahakstavaks tulla tälleen kuukauden välein kirjottamaan.. Vietän tällä hetkellä viimosia viikkoja Australiassa ja on ollut vähän sekavat fiilikset suoraan sanottuna. Aattelin nyt viimein kuitenkin tulla kirjoittamaan tän tekstin pois alta niin pääsen taas ajatuksissa eteepäin haha. 

Meidän pitkään suuniteltu road trippi Melbournesta Darwiniin tuli ja meni. Kokemus oli ehdottomati once in a life time, mut never again. Tälleen pohjatietona Australiahan on siis todella "suuri" maa. Ajaminen nähtävyyksistä/kaupungeista toiseen kestää monia päiviä ja ite australian sisään mahtuis esim koko Suomi tai Italia. Eli ei, myö ei hostien kanssa kävelty toisesta päästä toiseen, vaan mittakaava on pikkusen isompi, jonka takia meiän reissu kestikin sen 4-5 päivää.

Meiän reissu alko muistaakseni sunnuntai tai maanantai aamuna noin 3 aikaan. Matkustettiin jokapäivä autossa yli 12h ja jos nyt tälleen nopeesti heitän tbh, niin matka ei tuntunu ollenkaan pahalta. Itseasiassa ärsyttävin asia oli pysähys keittämään nuudeleita keskelle ei mitään ja päivän lopuksi teltan pystytys ja sinne asettuminen tiedostaen et aamulla se taas puretaan ja jatketaan matkaa. Eli autossa istuminen meni ainakin miun osalta tosi nopeesti ja vaivattomasti. 

Ekana päivänä pysähyttiin vähän matkaa Adelaidesta. Yövyttiin ihan camping alueella ja maisemat oli ihan nätit ja siel ois oikeesti ollu kiva viettää ihan tavallista camping viikkoa. Mikään näistä leirintäalueista ei kuitenkaan voita wilson promia, missä me oltiin toisen vaihtarin ja sen hostien kanssa, koska ne maisemat oli jotain niin siistiä ja siellä taas oikeesti riitti jokapäivälle tekemistä. 

Ekat yöt meinasin oikeesti jäätyä ja alko masennus jo iskeä heti alkuvaiheessa. Mitä keskemmälle ausseja kuitenkin päästiin, sitä kuumempi alko olemaan. Lämpötila ku nousjostain 15 asteesta plus kolmeenkymmeneen niin alko suomitytönki hymy tulla taas kasvoille.

Matka Darwiniin ois kuullemma hoitunut kolmessakin päivässä, mut Uluru pysähyksen takia se veny päivään/pariin. Oli kiva herätä siihen, kun käskettiin mennä ottamaan kuva northern terrority kivestä ja aloin siinä vaiheessa itekkin tajuumaan miten paljon ollaan oikeesti jo ajettu ja kauinka kaukana Victoriasta oikeen ollan. 

Se että oltiin tultu pohjoseen ei tietenkään tarkottanut sitä, että Uluru ois ollut jotenkin lähellä. Matka rajalta isolle kivelle kesti monia tunteja ja ootin silmät kiinni ikkunassa, koska oikeen hamotan missä päin se kivi sijaitsee. Viimein ku mie sen näin luulin että oltas oltu lähellä, mut ehei. Kaikki on vaan niin kaukana toisistaan. 

Yövyttiin taas camping alueella, mikä oli lähellä tota kiveä ja sieltä pääs helposti autolla ajamaan kyseiselle nähtävyydelle ja sen vieressä sijaitsevalle museolle. Tykkäsin tostakin leirintäalueesta, mut wilsons pysyy silti ykkösenä, vaikka tietysti lämpötila on pohjosessa parempi haha. Illalla mentiin kattomaan ite kiveä ja yritettiin nähä hieno auringonlasku, mut sitä ei valitettavasti pilvisen sään takia koskaan tullut. Noh ei voinut minkään, tulipahan ite kivi nähtyä (mikä oli oikeesti siisti) ja matka jatku taas seuraavana aamuna kohti Alice Springsiä. 

Jos nyt oikeen muistan niin matka tais kestää parituntia? Ite alice citystä miulla ei oo mitään kuvia, en oikeen tiiä miks en ottanut mut kai aattelin et muistot riittää, koska tosi moni noista kaupungeistä näyttää oikeesti samalta ja en ees vitsaile. Jokaisessa on sama city katu ja sen ympärillä kauppoja ja pieni puisto. Tällä kertaa ei kuitenkaan yövytty teltassa vaan otettiin hotelli, koska haluttiin saada hyvät yöunet viimeistä ajomatkaa varten. Tää viimeinen pitkä ajomatka alkoikin sitten taas noin 3 aikaan aamulla ja päätty 7 illalla, ja ihan oikeesti se ei tuntunut missään, entiiä miks. Kai oon vaan niin tottunut esim pitkiin lentomatkoihin ja istumaan autossa niin saan ajan kulumaan ihan vaan kirjaa lukemalla. 

Kun saavuttiin vihdoin Darwiniin käytiin haukkaamassa dinner paikallisessa mäkkärissä, jonka jälkeen suunnattiin hostdadin perheen luo missä meiän majapaikka sijaitsi noin viikon ajan.

Darwin oli mahtava. Rakastin heti sitä lämpöä kun astuin ulos autosta (vaikka se ilmankosteus olikin aika karsea). Miun hostit on siis molemmat kotoisin Darwinista, jonka takia miun hostmomilla oli jokapäivä yliopisto tunteja. Hostdad oli taas suunitellut tapaavansa vanhoja kavereitaan koko viikon, joten miun loma menikin sit ihan yksin ollessa. Voin sanoa, et välillä tunsin itteni vähän yksinäiseks kun yritin ettiä tekemistä citystä ja miun päivän kohokohta oli mennä paikalliselle aaltoaltaalle ottamaan aurinkoa. Kaverit oli siinä kohtaa tosi kovin mielessä, mut kokemus sekin ja sen jälkeen taas paljon vahvempana. 

Viimosille päiville hostdad ja sen sisko löys miulle kuitenkin aikaa ja käytiin kolmestaan tsekkaamassa krokotiilit, luonnonpuistot, auringonlaskut ja vesiputoukset. Päivistä tuli taas kakstoistatuntisia, mut se oli vaan hyvä. En valita. Voisin ehottomasti lomailla Darwinissa joskus pitemmän aikaan, koska kyllä sieltäkin niitä hienoja paikkoja löytyy vaikka kuinkapaljon.  Ainoo miinus mikä australian tuoltapuolen löytyy on aboriginaalit ja niiden alkoholiongelmat. Bussit on täynnä kännissä olevia aboreja ja jouduin ykspäivä niiden keskelle bussiin kuuntelemaan sitä örinää. On myös jotenki tosi surullisen näköstä miten ne siellä käyttäytyy ja kun oikeesti tajuaa miten niillä on asiat. Joka tapauksessa miun kokemus Darwinissa oli wörtti pienistä yksinäisyyden tunteista huolimatta, ja oon todella kiitollinen tosta kokemuksesta. Ehkä tulevaisuudessa pääsen kavereiden kanssa tonne uudestaan. 

Meiän matka takaisin alas alkoi taas maaantai yönä 3 aikaan ja meidän ensimmäisessä kohteessa oltiin perillä joskus ilta seitsemältä. Yö oli todella kylmä ja olihan se aikamoinen muutos, kun oli tottunut hikoilemaan 10 minuutin kävelystä ja sit pitikin taistella kylmyttä vastaan kovalla alustalla 2 hupparin, untuvatakin ja makuupussin voimin. Miulla on myös kamala taipumus tulla aina kipeeksi, kun joudun olemaan kylmässä liian vähin varustein, tai ihan vaan heräämään siihen kun oon aivan jäässä joten onneks hostit tajus itsekin, et on parempi varata Adelaidesta kahdeks yöks hotelli. 

Adelaideen saavuttiin taas 7 aikaan illalla, ja vietin seuraavan päivän keskustassa kiertelemässä kauppoja. En jaksanut yksin kauheen kauas keskustasta kävellä, joten loppupäivän sit vietin vaan meiän hotellissa netissä surffaillen. Tykkäsin Adelaidesta tosi paljon, mut kyllä Melbourne vie miun sydämen ;) 

Seuraavan aamuna meillä oli herätys 7:30 joka tarkoitti meiän viimoista päivää tienpäällä! Perillä oltiin 7 aikaan illalla ja hymy nous taas kasvoille kun näin Melbournen korkeet rakennukset "pitkästä aikaa" ja tiesin näkeväni kaikki kaverit seuraavana maanantaina. 

Kokemus ja koko reissu oli kyllä huikee ja pitkä, sisäls huonoja päiviä mut en silti kadu hetkeekään!

Oon tottunut laittamaan ne fiilikset tänne loppuun joten miksen nyt tekis sitä tälläkin kertaa. 4 kokonaista viikkoa jäljellä ja oon aika sekavin fiiliksin. Oon ehtinyt jo itkun tirauttaa ja en suoraan sanottuna tiiä miten tuun selviämään miun lähtöpäivästä.. Pitäkää peukkuja, koska kukaan ei tykkää hyvästeistä.

Meri