G'day

Tuntuu kuin oisin ollut ausseissa jo monta kuukautta, vaikka oikeesti vaan pariviikkoa. Ei miun mielestä aika oo mitenkään mennyt tosi nopeesti enemmänkin ehkä hitaasti. Oon kuitenkin sopeutunut tänne tosi hyvin ja miun hostfamilykin on just sopiva miulle. Tuntuu kuin oisin kotona.

Ihmiset on tosi kiinnostuneita täällä suomesta ja suomalaisesta koulusta. Saan jokapäivä vastailla kysymyksiin millaista miun elämä on kotona suomessa, ikävöinkö miun kavereita ja onks suomalainen lukio helpompaa. Ihmiset täällä ja miun koulussa on kuitenkin ihan huippuja, ja jokainen tuntuu olevan kiinnostunut tutustumaan. Hauskinta on se, et saan jopa päivittäin kaveripyyntöjä facebookissa tuntemattomilta vaan ja ainoastaan sen takia, että oon vaihtari suomesta. Täällä on myös sellainen koululaisille tarkoitettu tienylitys kohta, jossa pari-ihmistä seisoo koko päivän pysäyttämässä autot, kun koululainen haluaa ylittää tien. Kyseiset työntekijät tunnistaa miut jo kaukaa ja saan jokapäivä pysähtyä juttelemaan suomesta ja siitä onko ausseissa ollut kivaa. Vähän erimeininki kuin suomessa. 

 Miun päiviin ei kuulu oikein mitään erikoista. Meen kouluun, tuun kotiin ja oon kokopäivän kotona, koska oon niin väsynyt. Tänään kävin kuitenkin ostamassa salikortin, jotta saan vähän tekemistä näihin päiviin. Viimeviikonloppuna kävin shoppailemassa (tosin yksin) Cranbourne parkissa ja siinähän se koko päivä vierähtikin. Kohta on onneks parinviikon loma ja kaverit on suunitellut vievänsä miut Melbournen keskustaan ja hostien kanssa kiertää ympäri Victoriaa. Pääsen näkemään ne nähtävyydet, mitä oon aina halunnut nähä jee!

 Koulu jota käyn on aika iso ja on vieläkin vähän vaikea löytää missä on mikäkin. Koulussa on aika suuri piha jota ympäröi keltainen, sininen, punainen, vihreä ja oranssi rakennus. Jokainen rakennus sisältää luokkia missä opiskella jotain tiettyä ainetta. Koulua on joka päivä 9-15 ja se, että täällä ei tarjota ruokaa lounaaksi vaan ihmiset vetää sipsejä ja keksejä on vähän outoa. Meiän koulussa ei myöskään saa käyttää kännykkää tai se takavarikoidaan, vaikka tuntia ois jälellä 5 minuuttia. Muutenkin meno on vähän ku yläasteella, kaikki riehuu luokissa, eikä kukaan oikeen jaksa keskittyä. Tytöillä on täällä muuten tapana halata ja antaa poskipusuja aina kun näkee toisen ekaa kertaa kyseisen päivän aikana. Se on vähän hämmentävää, kun tuntemattomat tytöt tulee halaamaan, vaikka on nähnyt miut vaan muutaman kerran.

 Tykkään näistä Cranbournen maisemista tosi paljon ja nyt ilmatkin on alkanu vähän lämpenemään, kesä on siis tulossa (joka on kuullemma tosi kuuma) Lomalla pääsen onneks käymään Melbournessa ja muutenkin näkemään vähän maisemia, joten pääsen sitten enskerralla kirjoittelemaan niistä!

Meri

Here I am

Hassua miten fiilikset vaihtelee ihan laidasta laitaan, yhtenä iltana itkin kauheesti ja seuraavana päivänä kun oli aika lentää Melbourneen perheen luo olin tosi onnellinen. Ehkä tää on nyt sitä vaihtarielämää mistä kaikki puhuu, vaikka en ookkaan ollut täällä ees kuukautta. Ei sillä varmaan oo kuitenkaan mitään väliä, missä vaiheessa tunteet/ajatukset vaihtelee, koska  jokainen vaihtari kokee asiat eritavalla.

Kerron vähän siitä, miten miun vaihtovuosi alkoi!

 Koska miun lento lähti 16.8 tosi aikasin aamulla, suuntasin päivää aikasemmin helsinkiin poikaystävän kanssa. Vietettini kyseinen päivä ihan vaan hengaamalla ja shoppailemalla/Lento lähti 9:45 Ruotsiin, josta ruotsalaisvaihtarit tulivat mukaan. Kyseinen lento oli vähän myöhässä, mutta ehdittiin onneksi hyvin jatkolennoille/Kone jolla lennettiin ruotsista dohaan oli ehkä suurin missä oon koskaan ollut. En myöskään ollut itkenyt kyseisenä aamuna yhtään, joten heti kun vierustoverit keskittyivät johonkin muuhun itkin varmaan noin tunnin putkeen ja fiilis oli tosi huono.

Siinä vaiheessa, kun tajusin seuraavan lennon olevan kohti australiaa alkoi mieli taas muuttua positiivisemmaksi. Tosin sen positiivisuuden poisti se, että kyseinen lento tulisi kestämään noin 13h ja kyllähän siinä istuessa paikat puutuivat. Sain kuitenkin nukuttua melko hyvin, mut lento oli ehkä kamalin missä oon koskaan ollut haha/Oltiin australiassa noin 6 aikaan illalla, mikä oli tosi outoa sillä olin juuri nukkunut koneessa ja saavuttuamme leirikeskukseen oli taas aika käydä nukkumaan. Meidän soft landing camp pidettiin Collorayssa, joka oli noin parinkymmenen minuutin päässä Sydneyn keskustasta. Yöllä huoneissa oli tosi kylmä ja jouduin joka ilta kerrospukeutumaan ja laittamaan villasukat jalkaan/Seuraavana aamuna lähdettiin kohti Sydneyn keskustaa, käytiin mm Opera housella ja Harbour bridgellä. Olihan se Sydney kyllä mahtava nähdä ihan omin silmin.

Kun olimme saaneet tarpeeksemme Opera housesta, suuntasimme lautalla Manlyyn. Pääsimme kiertämään rantakojuja ja käymään tällä kyseisellä rannalla, joka oli tosi siisti. Täällä on tosiaan talvi tällä hetkellä joten ranta ei ole mitenkään täynnä ihmisiä/Kolmantena päivänä meillä oli ikään kuin oppitunteja. Meille opetettiin mm. aussislangia ja sääntöjä mitä australiassa/perheessä pitää noudattaa. Kyseinen päivä oli tosi pitkästyttävä ja ehkä vähän tylsäkin, mutta kokemus sekin/Neljäntenä päivänä herättiin aikaisin, koska lento kohti Melbournea lähti yhdeltä. Sanottiin osalle vaihtareista heipat jo kentällä, koska lentoja lähti kokoajan eriaikaan. Tärisin koko lentomatkan ja sydän hakkasi ihan hulluna, koska olin niin innoissani. Perhe oli miuta heti vastassa ja kaikki meni onneksi tosi hyvin.

Nyt oon viettämässä ensimmäistä kokonaista päivää täällä perheessä ja tykkään tästä perheestä tosi paljon. Huomenna olisi tarkoitus mennä käymään koululla kirjautumassa sisään ja hommaamassa miulle koulupuku. Tiistaina aloitan koulun mistä oon tosi innoissani, sillä haluan saada jotain tekemistä näihin päiviin ja uusia ystäviä. Toivon, et tää kyseinen arki lähtis nyt rullaamaan tosi nopeesti ja alkaisin nauttimaan ihan täysillä olostani täällä ausseissa. Ikävä ei oo onneks enää niin kova suomeen, kuin edellisessä tekstissä kirjoitin eli parempaan päin ollaan onneksi menossa!

Meri

Fiiliksiä

Ajattelin tulla kertomaan vähän tän hetken fiiliksistä, koska niistä on varmasti parasta kertoa kun ne on sillä hetkellä mielessä. Oon tällä hetkellä viettämässä viimosta iltaa täällä soft landing campilla, tosin yksin omassa huoneessa. Muut vaihtarit on menny pelaamaan korttia tai tekemään muuta vastaavaa, mut ite ajattelin tarvita nyt sen oman pienen ajan jotta voin koota kaikki ajatukset ja pohtia niitä.

Tällä hetkellä tuntuu, et oon astunu mukavuusalueeni yli, oon ihan yksin suuressa maassa eikä kukaan oo täällä halaamassa, kun tarvitsen tukea. Tottakai oon tutustunut ja saanut kavereita muista vaihtareista, jotka täällä miunkanssa leiriä viettää, mut, eise kuitenkaan oo se mitä haen takaa. Koko leirin ajan siitä lähtien, kun kone nousi helsinkivantaan kentältä on itkettänyt ja tuntunut pahalta. On sellainen olo, etten pärjää täällä ja ois vain parasta lähteä kotiin. Enkku tökkii ihan sairaasti välillä, joka taas pistää mielen maahan. Tiiän, että miun englanninkielen taito on parantumassa ajan myötä, ja muutenkin asiat ovat menossa parempaan päin, mutta siihen menee se oma aikansa jotta miun mukavuusalue taas kasvaa. Eniten kuitenkin ikävä poikaystävää, kavereita ja perhettä saa kyyneleet nousemaan silmiin hetkeksi. Nään kyseiset ihmiset oikeesti vasta enskesänä, mikä tuntuu tosi hullulta.

Lennän huomenna tosiaan Melbourneen, missä miun hostfamily on vastassa. Jännitys on tällähetkellä aika suuri, mut pakko vaan mennä eteenpäin. Kunhan oon asettunut aloilleni perheessä tuun kertomaan miun matkasta ausseihin ja tästä kyseisestä soft landing campista!

Meri

#tj6

 Miun piti eilen tulla kirjoittamaan, koska tietysti tj7 olisi ollut parempi aihe uudelle blogitekstille, mutta minkäs teet kun ei kiireiltään ehdi.
Kerroin miten ennen miun lähtöä on ollut paljon vastoinkäymisiä ja todella luulin niiden nyt loppuneen. Eipä ne mihinkään loppunut.

Laitoin viisumihakemuksen Australiaan hyvissä ajoin ja viikkoa ennen lähtöä tuli sähköposti, jossa kerrottiin miun osan tietojen puuttuvan. Paniikki ja kyyneleet taas nousi pintaan, sillä jos en ehtisi saada sitä yhtä viisumia ajallaan miun lähtö taas siirtyisi. Exploriukselle tuli soitettua kolmekertaa päivän aikana ja kaiken maailman todistuspaperit haettiin kiirreessä skannattavaksi. Kaiken sain kuitenkin hoidettua ja miun onneksi se viisumi tulikin jo tänään sähköpostiin. Taas huomattiin, miten turhaa miun panikoiminen lähtöön pääsystä oli.
Nyt kaikkien papereiden pitäisi olla tulostettu lähtöä varten, matkalaukku on melkein pakattu ja tuliaiset ostettu. Kaveritkin ehti järjestää miulle yllätysläksiäiset ja pakko sanoa, että omistan kyllä maailman parhaimmat kaverit.

  Tarkoitus oli käydä piipahtamassa miun ja miun kaverin yhteisenkaverin luona (kuulostipa hassulta) lainaamassa uskonnon kirjaa. Yhteisen kaverin kutsuessa sisälle, koko miun kaveriporukka odotti oven takana huutamassa yllätystä ja miun ilme oli kyllä näkemisen arvoinen. Koristeluun ja tarjontaan oli nähty ihan sikana vaivaa ja sain niin ihania lahjoja. Kaikista paras fiilis oli se, kun oikeesti tajusi näiden kyseisten ihmisten olevan ne, jotka haluaa kuulua miun elämään ja on kiinnostuneita siitä, mitä miulle kuuluu ja miten miulla menee.

 Koko viikko on ihan täynnä ja miulla ois niin paljon vielä tekemistä ja pakkaamista. Oon myös ollut tosi stressaantunut viimepäivinä enkä oikeen oo osannut suhtautua mihinkään kauheen iloisesti. Tuntuu, että jokainen vähänkin epämukava asia saa miut pillahtamaan itkuun. En oo myöskään kauheen hyvä englannissa, joten se miten pärjään sen kanssa ekat kuukaudet jännittää miuta myös ihan kauheesti. Pelkään, että en osaa ilmaista itseäni yhtään mitenkään ja turhaudun ja jään omaan huoneeseen makaamaan koko vaihtovuodeksi. Raha-asiat ja muut tehtävät mihin oon täällä kotona saanut äidin avun mietityttää myös. No, miun tarkoitushan on kasvaa ja itsenäistyä siellä joten enpä mie muuten kai opi kuin kokemalla.

Sunnuntaina pitäis suorittaa viimeset pakkaukset ja hyvästelyt. Onneks äiti auttaa hehe. Toivon, että mitään ei jäis tänne Suomeen ja seuraavat vastoinkäymiset/ongelmat syntyis sitten vasta siellä Australiassa. Miun tuurilla kuitenkin joko onnibussi hajoaa tai kone ja koko lähtö myöhästyy. Pidetään peukkuja miun hyvälle tuurille!

Meri