PIAN ON AIKA LÄHTEÄ

Vaihtariblogin pitäminen oli miulle haasteellisempaa kuin luulin. Vuoden alussa miulla oli paljon aikaa tulla kirjoittelemaan, kun omaa aikaakin vaan riitti ja riitti. Oli hyvä aina tulla purkamaan ajatukset ja kertomaan mitä tänne maapallon toiselle puolelle oikeen kuului, mut ajan myötä sain rakennettua elämän Ausseihin. Tein siitä miulle omalla tavallani täydellisen ja viimosen puolenvuoden aikana siitä yksin olosta ei oo ollut tietoakaan. Mut niin kun sanotaan, "ei uutisia tarkoittaa hyviä uutisia"

2 kokonaista viikkoa jäljellä ja sitäkin vähemmän koulupäiviä. Itku ja viestit, missä kaverit osottaa rakkauttaan miuta kohtaan on kuulunut jokaiseen iltaan. Suoraan sanottuna entiiä miten tuun selviämään miun viimosesta koulupäivästä, tai ite lähdöstä. Kaikki sanoo, et voihan tänne aina palata takaisin ja niin aionkin, mut eihän se silti täysin sama enää oo. En tuu enää käymään aussikoulua tai näkemään ihania ihmisiä jokapäivä. En oo enää se sama hassuaksenttinen blondi, joka kulkee käytävillä ja kenet kaikki tietää. Tätä kokemusta ei vaan saa täysillä enää takaisin. Kaikella on alkunsa ja loppunsa.

Tän 10 kuukauden aikana oon kyllä muuttunut niin paljon ihan sisäisesti ja ulkoisesti. Ausseissa kun vietät noin vuoden niin ainakin miun kohdalla tyyli ja esim musiikkimaku on lähtenyt samoille linjoille kuin paikallisilla. Tottakai niistä kuuluisista vaihtarikiloistakaan ei olla vältytty, mut ei huolta ehkä saan ne karistettua kun palaan taas kotiin.

Ennen vaihtoon lähtöä miulle esim suomen itsenäisyyspäivä, tai ihan perus asiat mitä meillä suomessa on ei sanonut miulle mitään. Tottakai oon aina tiennyt sen, että ollaan tosi onnekas maa kun meillä on vettä ja ruokaa ja kaikkea elämiseen tarpeellista, mut en ikinä osannut arvostaa esim suomen koulutusta, suomalaisten kasvatustapaa, kulttuuria tai suomenkieltä. Rakastan sitä, kun aussit kysyy eikö ollakin maailman viisaimpia ihmisiä, ja eikö meillä ookkin maailman parhain koulutus. Vastaustahan en siihen oikeesti tiiä, mut vastaan vaa hymyillen kyllä. Rakastan myös sitä miten voin kertoo millanen mieän luonto on, kuinka rennommat rajat meillä on koulussa, ja sitä miten oikeesti oon täällä ollessani tajunnut miten onnellinen oon kun oon syntynyt suomeen.

Arvomaailma on siis muuttunut todella paljon niin kotimaan kuin perheen ja ystävien suhteen.
Miulla on aina ollut hyvät välit perheen kanssa, mut voin sanoa et ennen tänne tuloa olin sillä ajatuksella, et heti 18 vuotiaana muutan pois äitin nurkista. Nyt tälleen rehellisesti sanottuna, en vois olla onnellisempi siitä, et nään kohta oman perheen, pääsen asumaan omaan kotiin ja oikeesti näyttämään miten paljon niitä arvostan. Sama homma pätee kavereihin! Draamalta ei tietenkään olla voitu välttyä täälläkään ollessa, mut koska tää vuosi on opettanut miuta niin paljon, tuun kotiin ihan eriasenteella. Haluun alottaa kaikki ihan puhtaalta pöydältä, enkä palata siihen samaan vanhaan. Tottakai vaihdon aikana näkee ketkä oikeesti niitä ystäviä on, kenen kanssa välit hiertyy ja kannattaako oikeesti antaa vaan olla vai yrittää pitää samaa suhdetta yllä. Voin sanoa, et jos oot vaihtari niin oikeesti elä sitä elämää siellä missä se sillä hetkellä on äläkä mieti miten sit suomessa käy, koska sen näkee vasta sitten kun sinne palaa. Asioilla on muutenkin tapana järjestyä joten no worries, tälleen aussisti sanottuna haha.

Oon tän vuoden aikana käynyt niin paljon ylä ja alamäkiä, on oikeesti ollut huonoja päiviä ja sellaisia, missä voimat on vähissä ja ei auta muu kuin toivoa, et huomenna ois parempi päivä.
Vaihtovuosi ei todellakaan oo ollut ruusuilla tanssimista, vaikka kovin se semmoiselta aina muiden silmissä vaikuttaa. Toivoin kovasti, et oisin saanu hostperheen, jossa miulla olisi sisaruksia. Toivoin kauheesti harrastusmahdollisuuksia ja kavereiden kanssa hengailuja yömyöhään. Sain perheen, jossa oon ainut lapsi joten yksin on aikaa tullut vietettyä. Tilannetta ois varmasti helpottanut, jos miulla ois hostperheen kanssa vaikka niitä samanlaisia harrastuksia, puheen aiheita tai arvoja, mut näin ei kuitenkaan oo. Huoneeseen on tullut lukittauduttua moniakin kertoja, kun hermot on meinannut pettää ja on tosi vaikeeta asua sellaisten ihmisten kanssa, jotka on oikeesti todella erilaisia. Tottakai tääkin kokemus on vaan opettanut, ja miusta tuntuu et tää oli vaan tarkotettu näin.

Atm oon maailman onnellisin ja surullisin. Oon kiitollinen miun vanhemmille siitä, et oon saanu näin suuren mahollisuuden. Tää oli se paikka, missä oikeesti kasvoin aikuisemmaks, opin elämään yksin, selviytymään ja arvostamaan. Kaikki tavotteet mitä miulla ennen vaihtoon lähtöä oli, on nyt toteutettu. Tietenkään se, että vaan lähtee toiselle puolelle maapalloa ei tee siun unelmista/tavoitteista totta, se on vaan helpompi askel siihen. Työtä se vaati, ainakin miun kohdalla.

Kiirettä pitää, on jäähyväisiä, itkuja, viimosia dinnereitä ja hetkiä, mut pakko vaan nauttia täysillä ennen kuin kone nousee kohti suomea!!

Meri

ROAD TRIP

Miulla on jäänyt vähän semmoseks pahakstavaks tulla tälleen kuukauden välein kirjottamaan.. Vietän tällä hetkellä viimosia viikkoja Australiassa ja on ollut vähän sekavat fiilikset suoraan sanottuna. Aattelin nyt viimein kuitenkin tulla kirjoittamaan tän tekstin pois alta niin pääsen taas ajatuksissa eteepäin haha. 

Meidän pitkään suuniteltu road trippi Melbournesta Darwiniin tuli ja meni. Kokemus oli ehdottomati once in a life time, mut never again. Tälleen pohjatietona Australiahan on siis todella "suuri" maa. Ajaminen nähtävyyksistä/kaupungeista toiseen kestää monia päiviä ja ite australian sisään mahtuis esim koko Suomi tai Italia. Eli ei, myö ei hostien kanssa kävelty toisesta päästä toiseen, vaan mittakaava on pikkusen isompi, jonka takia meiän reissu kestikin sen 4-5 päivää.

Meiän reissu alko muistaakseni sunnuntai tai maanantai aamuna noin 3 aikaan. Matkustettiin jokapäivä autossa yli 12h ja jos nyt tälleen nopeesti heitän tbh, niin matka ei tuntunu ollenkaan pahalta. Itseasiassa ärsyttävin asia oli pysähys keittämään nuudeleita keskelle ei mitään ja päivän lopuksi teltan pystytys ja sinne asettuminen tiedostaen et aamulla se taas puretaan ja jatketaan matkaa. Eli autossa istuminen meni ainakin miun osalta tosi nopeesti ja vaivattomasti. 

Ekana päivänä pysähyttiin vähän matkaa Adelaidesta. Yövyttiin ihan camping alueella ja maisemat oli ihan nätit ja siel ois oikeesti ollu kiva viettää ihan tavallista camping viikkoa. Mikään näistä leirintäalueista ei kuitenkaan voita wilson promia, missä me oltiin toisen vaihtarin ja sen hostien kanssa, koska ne maisemat oli jotain niin siistiä ja siellä taas oikeesti riitti jokapäivälle tekemistä. 

Ekat yöt meinasin oikeesti jäätyä ja alko masennus jo iskeä heti alkuvaiheessa. Mitä keskemmälle ausseja kuitenkin päästiin, sitä kuumempi alko olemaan. Lämpötila ku nousjostain 15 asteesta plus kolmeenkymmeneen niin alko suomitytönki hymy tulla taas kasvoille.

Matka Darwiniin ois kuullemma hoitunut kolmessakin päivässä, mut Uluru pysähyksen takia se veny päivään/pariin. Oli kiva herätä siihen, kun käskettiin mennä ottamaan kuva northern terrority kivestä ja aloin siinä vaiheessa itekkin tajuumaan miten paljon ollaan oikeesti jo ajettu ja kauinka kaukana Victoriasta oikeen ollan. 

Se että oltiin tultu pohjoseen ei tietenkään tarkottanut sitä, että Uluru ois ollut jotenkin lähellä. Matka rajalta isolle kivelle kesti monia tunteja ja ootin silmät kiinni ikkunassa, koska oikeen hamotan missä päin se kivi sijaitsee. Viimein ku mie sen näin luulin että oltas oltu lähellä, mut ehei. Kaikki on vaan niin kaukana toisistaan. 

Yövyttiin taas camping alueella, mikä oli lähellä tota kiveä ja sieltä pääs helposti autolla ajamaan kyseiselle nähtävyydelle ja sen vieressä sijaitsevalle museolle. Tykkäsin tostakin leirintäalueesta, mut wilsons pysyy silti ykkösenä, vaikka tietysti lämpötila on pohjosessa parempi haha. Illalla mentiin kattomaan ite kiveä ja yritettiin nähä hieno auringonlasku, mut sitä ei valitettavasti pilvisen sään takia koskaan tullut. Noh ei voinut minkään, tulipahan ite kivi nähtyä (mikä oli oikeesti siisti) ja matka jatku taas seuraavana aamuna kohti Alice Springsiä. 

Jos nyt oikeen muistan niin matka tais kestää parituntia? Ite alice citystä miulla ei oo mitään kuvia, en oikeen tiiä miks en ottanut mut kai aattelin et muistot riittää, koska tosi moni noista kaupungeistä näyttää oikeesti samalta ja en ees vitsaile. Jokaisessa on sama city katu ja sen ympärillä kauppoja ja pieni puisto. Tällä kertaa ei kuitenkaan yövytty teltassa vaan otettiin hotelli, koska haluttiin saada hyvät yöunet viimeistä ajomatkaa varten. Tää viimeinen pitkä ajomatka alkoikin sitten taas noin 3 aikaan aamulla ja päätty 7 illalla, ja ihan oikeesti se ei tuntunut missään, entiiä miks. Kai oon vaan niin tottunut esim pitkiin lentomatkoihin ja istumaan autossa niin saan ajan kulumaan ihan vaan kirjaa lukemalla. 

Kun saavuttiin vihdoin Darwiniin käytiin haukkaamassa dinner paikallisessa mäkkärissä, jonka jälkeen suunnattiin hostdadin perheen luo missä meiän majapaikka sijaitsi noin viikon ajan.

Darwin oli mahtava. Rakastin heti sitä lämpöä kun astuin ulos autosta (vaikka se ilmankosteus olikin aika karsea). Miun hostit on siis molemmat kotoisin Darwinista, jonka takia miun hostmomilla oli jokapäivä yliopisto tunteja. Hostdad oli taas suunitellut tapaavansa vanhoja kavereitaan koko viikon, joten miun loma menikin sit ihan yksin ollessa. Voin sanoa, et välillä tunsin itteni vähän yksinäiseks kun yritin ettiä tekemistä citystä ja miun päivän kohokohta oli mennä paikalliselle aaltoaltaalle ottamaan aurinkoa. Kaverit oli siinä kohtaa tosi kovin mielessä, mut kokemus sekin ja sen jälkeen taas paljon vahvempana. 

Viimosille päiville hostdad ja sen sisko löys miulle kuitenkin aikaa ja käytiin kolmestaan tsekkaamassa krokotiilit, luonnonpuistot, auringonlaskut ja vesiputoukset. Päivistä tuli taas kakstoistatuntisia, mut se oli vaan hyvä. En valita. Voisin ehottomasti lomailla Darwinissa joskus pitemmän aikaan, koska kyllä sieltäkin niitä hienoja paikkoja löytyy vaikka kuinkapaljon.  Ainoo miinus mikä australian tuoltapuolen löytyy on aboriginaalit ja niiden alkoholiongelmat. Bussit on täynnä kännissä olevia aboreja ja jouduin ykspäivä niiden keskelle bussiin kuuntelemaan sitä örinää. On myös jotenki tosi surullisen näköstä miten ne siellä käyttäytyy ja kun oikeesti tajuaa miten niillä on asiat. Joka tapauksessa miun kokemus Darwinissa oli wörtti pienistä yksinäisyyden tunteista huolimatta, ja oon todella kiitollinen tosta kokemuksesta. Ehkä tulevaisuudessa pääsen kavereiden kanssa tonne uudestaan. 

Meiän matka takaisin alas alkoi taas maaantai yönä 3 aikaan ja meidän ensimmäisessä kohteessa oltiin perillä joskus ilta seitsemältä. Yö oli todella kylmä ja olihan se aikamoinen muutos, kun oli tottunut hikoilemaan 10 minuutin kävelystä ja sit pitikin taistella kylmyttä vastaan kovalla alustalla 2 hupparin, untuvatakin ja makuupussin voimin. Miulla on myös kamala taipumus tulla aina kipeeksi, kun joudun olemaan kylmässä liian vähin varustein, tai ihan vaan heräämään siihen kun oon aivan jäässä joten onneks hostit tajus itsekin, et on parempi varata Adelaidesta kahdeks yöks hotelli. 

Adelaideen saavuttiin taas 7 aikaan illalla, ja vietin seuraavan päivän keskustassa kiertelemässä kauppoja. En jaksanut yksin kauheen kauas keskustasta kävellä, joten loppupäivän sit vietin vaan meiän hotellissa netissä surffaillen. Tykkäsin Adelaidesta tosi paljon, mut kyllä Melbourne vie miun sydämen ;) 

Seuraavan aamuna meillä oli herätys 7:30 joka tarkoitti meiän viimoista päivää tienpäällä! Perillä oltiin 7 aikaan illalla ja hymy nous taas kasvoille kun näin Melbournen korkeet rakennukset "pitkästä aikaa" ja tiesin näkeväni kaikki kaverit seuraavana maanantaina. 

Kokemus ja koko reissu oli kyllä huikee ja pitkä, sisäls huonoja päiviä mut en silti kadu hetkeekään!

Oon tottunut laittamaan ne fiilikset tänne loppuun joten miksen nyt tekis sitä tälläkin kertaa. 4 kokonaista viikkoa jäljellä ja oon aika sekavin fiiliksin. Oon ehtinyt jo itkun tirauttaa ja en suoraan sanottuna tiiä miten tuun selviämään miun lähtöpäivästä.. Pitäkää peukkuja, koska kukaan ei tykkää hyvästeistä.

Meri

2 KUUKAUTTA

Miun pitäis oikeesti tulla aina heti silloin kirjoittamaan kun jotain tapahtuu, mut oon vaan niin laiska ja kiireinen etten oikeesti ehdi. Nyt sit taas on tapahtunut niin paljon kaikkea kivaa mistä kertois, mut en vaa saa niitä järkevästi selitettyä samaan blogitekstiin kuulumisten kera, noh yritetään!

Miulla oli hirvee hinku päästä surffaamaan joten päätettiin yhessä Ellin ja Toven kanssa järjestää surffipäivä Phillip Islandille. Menin yks perjantai koulun jälkeen Pakenhamiin ja seuraavana aamuna lähettin aikasin kohti surffibiitsiä! Ilma ei ollut mitenkään kovin aurinkoinen, mut se ei kauheesti haitannut, ei ainakaan punasuutta näkyny poskilla! Vietettiin noin 2h surffauksen parissa, koska ei haluttu maksaa 20e enempää lautojen vuokrauksesta. 

Surffauksen jälkeen Ellin ja Toven hostmom haki meiät ja heitti miut takasi Cranbourneen. Miulla oli suunitelmissa lähteä vielä entisen luokkakaverin sadanvieraan kotipippaloihin ja vaikka olin kuinka väsynyt kyseisestä päivästä olin enemmän kuin innoissani. Hostdad kerto olevansa valveilla ihan varmuudenvuoksi siihen asti kun saavun takaisin kotiin joten tilasin uberin jo joskus 12-1 aikaan. Miun kaveri järjesti vielä toisen illan, koska meillä oli pidennetty viikonloppu, mut miun energia ei siihen valitettavasti riittänyt. Olipahan ainakin kiva viikonloppu!

Hengaan tosipaljon nykyään cityssä, jonka takia en oikeestaan muista milloin tapahtu mitäkin. Muistaakseni surffaus viikonlopun jälkeen menin tapaamaan ranskalaisia, mut tällä kertaa ei päätetty iltaa st kilda beachille vaan lähettiin jo aikasin kotiin. Tapasin ekaa kertaa myös toisen ranskalaisen Elsan ja vaikka ei mitään shoppailua kummempaa tehty, meilllä oli tosi hauska päivä.

Viime perjantaina menin koulunjälkeen kaverin kanssa cityyn ottamaan kuvia! Ei oltu pitkään aikaan hengattu, kun kaikki (miun kaveri mukaanlukien) täällä oikeestaan vaan työskentelee joten oli tosi kiva päästä taas kunnolla viettämään aikaa. Lauantain ja sunnuntain vietin vaan opiskelun ja hostmomim äidin synttäreitä viettäen joten mikään kummoinen viikonloppu ei ollut kyseessä. Oon kuitenkin onnellinen, et miulla on oikeesti joka viikonlopulle jotain tekemistä kavereitten kanssa. Oon kauheen kiireinen ja aika vaan kuluu salaman nopeudella.
Meillä on vielä tää viikko koulua ennen kahenviikonlomaa tai oikeestaan vaan tiistai ja keskiviikko, koska torstaina on haastattelut oppilaan opettajan ja vanhemien kanssa, minkä takia normi oppitunteja ei järjestetä ja perjantaina mennään psyka kurssin kanssa cityyn museoon. Kahenviikon loman jälkeen lähetään hostien kanssa roadtripille darwiniin josta oon tosi innoissani, vaikka 4 päivää autossa istuminen ei kauheesti houkuttele. Tuunpahan oikeesti näkemään vaikka mitä siistejä paikkoja ja saan niin paljon muistoja ja kokemuksia!

On tosi haikeeta myös miettii et on vaan kaks kuukautta jäljellä. Ihmiset kysyy tosi usein, et kaipaanko perhettä ja oonko innoisani lähössä takaisin ja nyt voin oikeesti sanoa, et joo. Mitään koti-ikävä masennusta miulla eioo kyllä ollut moneen kuukauteen ja se johtuu varmasti vaan siitä et oon pitäny itteni kiireisenä ja nauttinu täällä olosta. Oon kuitenkin innoissani siitä, et pääsen taas hengaamaan suomi kavereitten kanssa ja asumaan ihan omaan kotiin.

Ensi tekstiin!

Meri

PINNAN ALLE

Oon monesti jakanut tänne bloginpuolelle miun ajatuksia ja fiiliksiä, oon kertonut koti-ikävästä ja kulttuurishokista ja nyt kun miulla on vaan noin 3 kuukautta jälellä, aattelin et ois aika taas sukeltaa oikeesti sinne pinnan alle ja kertoa miten miulla oikeesti menee. Tykkään ite hirveesti lukee samankaltaisia tekstejä, koska ne aina muistuttaa miten vaihtarinaolo ei oo pelkkää ruusuilla tanssimista ja oikeesti kaikilla muillakin on niitä samankaltaisia fiiliksiä, vaikka ne kaikki ei siitä niin suoraan kerro (toisin ku minä).

Viime fiiliksiä tekstissä kirjoitin miten uusiin porukoihin on hankala mennä mukaan ja joskus olo on vähän yksinäinen, mut nyt asia on kääntynyt ihan päälaelleen. Oon saanut niin paljon ystäviä, ne oikeesti välittää ja oon vaan niin onnellinen, kun ne on miun elämässä. Joka kerta kun ees mietin hyvästejä meinaa kyynel vierähtää miun poskelle.
Oon aina ollut tosi sosiaalinen ihminen, mut kieltämättä oli se aluksi hankalaa saada hyviä kavereita. En uskaltanut kauheesti puhua kellekkään (mikä johtu tod.näköisesti miun ujoudesta käyttää englantia) ja miun jokapäivänen motto olivaan et, huominen on parempipäivä. Puolenvuoden vaihtokokemuksen jälkeen heitän jätkien kanssa läppää luokassa ja väitän joskus jopa opettajille vastaan, kun aussit on niin tietämättömiä muusta maailmasta (eioo siis tarkotus vaikuttaa kunnon elämänkoululaiselta, vaan pointtina on se, et miun suomiujous on kadonnut ku tuhka tuuleen) Miun fiilis koulunkäyntiinki muuttui heti kun miun englanti parani ja nyt puhun sitä ongelmitta (aksentista en tosiaan oo päässyt vielä eroon, mut se onkin vaan rikkaus omistaa aksentti jota kaikki rakastaa).

Kaverit, sosiaalinenelämä ja englanti on siis kaikki tälllä hetkellä paremmin kuin hyvin ja se puheenaihe voidaan nyt jättää taakse.

Jos sukelletaan vielä syvemmälle, niin voisin kertoa miun elämästä toisessa perheessä, Cranbournesta ja ite australialaisesta koulusta, koska ne on varmaan tällä hetkellä ainoot "ongelmat täällä".
Sijotuin hyvään hostperheeseen, ja nähdessäni kuvan hostmomista ja dadista ei synnyttänyt miulle mitään epäilyksiä, ajattelin vaan et ok perhe tuun sopeutumaan hyvin ja tulee olemaan helppoa, mut eipä se aina ihan helppoa oo ollut. Toisten elämäntapoihin ja tottumuksiin oli oikeesti tosi vaikee sopeutua. Ekoina kuukausina en ees tajunnut sitä miten erilaisia nää on verrattuna omaan perheeseen, mut kai sitä olivaan niin innoissaan ja hämillään kaikesta uudesta ettei tajunnut sen ees olevan "ongelma" parin kk päästä. En tiiä miten ihmeessä voisin selittää tänne tarkemmin etten vaan mee yksityisyysrajan yli, mut nyt vikoina kuukausina alkaa sitä joskus hermot mennä ja ootan oikeesti innolla miten pääsen taas omaan kotiin.
Oon kuitenkin saanut pienistä epäkohdista huolimatta hyvän sijotuksen hyvään perheeseen, mikä vie miuta paikkoihin ja oikeesti tykkää miusta. Arvostan niitä tosipaljon, vaikka omaa äitiä onkin ikävä..

Jos jollekkin on vielä epäselvää niin asun Melbournessa, esikaupunki alueella Cranbournessa. Keskustaan on suht lyhytmatka ja se on oikeesti tosi siisti mesta hengata, shoppailla ja kattoa nähtävyyksiä, mut sit kun haluun tulla ilta-aikaan junalla takaisin Cranbourneen, pitää miun ollakin varuillaan. Kävely kotiin on ehdottomasti kielletty kaikilta lapsilta, jotkut eisaa ottaa ees bussia vaikka oiskin vielä valosaa.. Tän kaupungin historia eioo myöskään mitenkään kauheen positiivinen huumeiden ja alkoholikäyttäjien takia, jonka takia ihmiset yrittää nyt rakentaa uudempaa ja "parempaa" asutusaluetta, jotta tää paikka sais sen maineensa takaisin.
Tää fakta tästä kaupungista paljastu miulle vasta muutaman kuukauden jälkeen täällä asuttuani, ja oon välillä oikeesti vähän miettinyt, et miks tämmöseen paikkaan halutaan ees ottaa vaihtari, kun kaikki paikalliset haukkuu jopa Cranbournen high schoolit paskoiksi kriminaalikouluiksi. Koulu jota ite kuitenkin käyn on tän alueen paraskoulu, mikä siis tarkoittaa pelkkiä sääntöjä ja voitte vaan kuvitella miltä se tuntuu, kun oot tottunut elämään, liikkumaan ja opiskelemaan itsenäisesti Suomessa..

Moni vaihtari sano, et jos pärjäät suomilukiossa oot luonnonlahjakkuus ausseissa. Oon myös kuullut miten jenkeissä ois vaan pelkkiä monivalinta tehtäviä ja näiden huhujen perusteella aattelin tän koulunkäynnin olevan vaan lastenleikkiä. Oli se aluksi, mut nyt year 11 opiskelen sanastoa jota ei olla miulle opetettu vielä ees suomessa, feilaan testit koska miun päähän ei tosta noin vaan mee luut solut ja lakitieto sanastost ja vaikka kuinka sanon, et yritän parhaani ja en pysty samaan kuin muut eise opettajille riitä. Mieltä kuitenkin helpottaa, kun kaverit pitää miuta maailman viisaimpana ihmisenä ja kysyy miten ihmeessä teen normaalienkkua ja pystyn opiskelemaan samat jutut, kun nekään ei ees tajua. Niinpä, hyvä kysymys.
Koko koulu on muutenkin täynnä sääntöjä. Vessaan, tai kaapille eisaa mennä ilman lupalappua, eisaa laittaa vääriä sukkia tai jos et tee kotiläksyä joudut jälki-istuntoon. Lävistykset ja kynsilakat on kaikki kielletty ja joskus jopa koulumekon lyhyydestä huomautetaan. Aussien schooluniform on todella parempi kuin ite koulutus.

Mutta. Eioo miulla kauaa jälellä ja onneksi tämmösten epäkohtien takia oppii vaan arvostamaan sitä mitä meillä Suomessa on. Tarkotus oli vaihtovuoden aikana oppia englantia, kasvaa itsenäistyä ja oppia arvostamaan omaa kotimaata ja kaikki on ainakin tähän mennessä jo tehty jippii!
Tulee olemaan vaikeeta jättää tää paikka, mut tuun onnellisena takaisin kotiin joten see ya soon x

Meri

KUULUMISIA

Täällä taas! Oon oikeesti pitkään suunitellut ottavani itteeni niskasta kiinni ja tulla päivittelemään miun kuulumisia, mut miun arki ja elämä rullaa täällä niin hyvin, et joka viikko vaan unohan tän blogin. "Päiviä jälellä" laskuri muuttui kaksnumeroiseks ja tällä hetkellä miul onki semmoset kolmisenkuukautta jälellä, apua. Aika menee niin nopeesti ja koska en ees kauheesti muista mitä kaikkea on tapahtunu, niin saatte taas tyytyä kuvakollaaseihin haha.

 Keskustassa järjestettiin White night Melbourne tapahtuma ja suuntasin sinne yhessä ranskalaisten vaihtareiden ja kamujen kanssa! Tapahtuma muistutti vähän muodin yö tapahtumaa, sillä ympäri keskustaa oli kaikkee nähtävää, julkinen liikenne oltiin jopa suljettu ja ihmiset hengas siellä yömyöhään. Isojen rakennusten seiniin heijastettiin siis kirkkaita valoja, keskellä tietä järjestettiin elokuvateatteri johon kuka vaan pääs kattomaan, jokirannassa oli iso robotti ja kaikenlaisia kojuja/taideteoksia. Ei tällä tapahtumalla oo siis mitään tekemistä muodin kanssa, mut kyllä siitä illasta tuli jotenkin Lappeenranta mieleen, en kyllä tiiä miksi... Nähtäväähän ois riittänyt vaikka viikoksi, mut ilma ei ollut kauheen lämmin ja helposti kipeeksi tulevana ihmisenä päätin ottaa jo ilta 9 junan takaisin kotiin. Kävelyteillä ei sitäpaitsi pystynyt ees kunnolla kävelemään joten pääsy omaan sänkyyn houkutti.

Vaikka kesä on kohta ohi niin ilmat lämpeni jotenkin yhtäkkiä. Pariviikkoa on ollut putkeen pelkkää +30 ja voin rehellisesti sanoa, et kaipaan Suomen pakkasia.. Vaikka kuinka yritän turvautua sportuniformiin hellepävinä, niin hikoilen vaikka istuisin paikallaan. Rakastan Australiaa. /Meillä oli koulussa swimming carnival, minkä kyllä tietääkseni jokainen koulu kokee tiettynä päivänä. Odotin tältä tapahtumalta vähän enemmän, mut kyllä se nyt normaalin koulupäivän voitti. Oppilaat laitettiin ns väriryhmiin, ja koska meillä on koulussa erivärisiä rakennuksia (vihree punainen oranssi sininen ja keltainen) meni meillä se niitten mukaan. Jokainen oppilas sai pukea jotain oman väriryhmänsä väriä, ja jotku oli jopa pukeutunu poliiseiks, vankikarkureiks ja kilpikonniks. Ite en kuitenkaan jaksanut lähteä tähän juttuun mukaan joten jouduin tulemaan kouluun sportuniformissa.
Koulu järjesti meille bussikyydit johonkin päin keskustaa uimahalliin. Ei kuitenkaan menty sisälle rakennukseen, vaan sen takana oli tommonen iso kilpauintiallas (vai mikä ikinä onkaan) ja paljon nurmikkoa joten hengailtiin siellä semmoset 5 tuntia. Halutessaan sai uida kilpaa tai sitten vaan hengata kavereitten kanssa. Ei mitenkään ihmeellinen päivä, mutta ihan ok. / Koulussa meillä oli myös koulukuvaukset ja luulin et se ois samanlainen juttu ku suomessa mut eipä ollut. Meistä otettiin vaan oppilaskuvat meidän oppilaskortteihin ja koulun compassiin (eli vähän ku wilma). Maksoin tästä vielä vähän ylimääräistä ja nyt en tod. näköisesti tuu koskaan saamaan niitä rahoja takaisin..

Viikonloppuina on ollut aina jotain tekemistä, joko opiskelen, oon kavereitten kanssa tai tehään hostien kanssa jotain. Pariviikkoa sitten miun hostit vei miut taas eläintarhaan, mikä oli noin 2 tunnin ajomatkan päässä. Eläintarha oli suurempi kuin se edellinen jossa olin miun ekoina viikkoina, ja oisin kovasti halunnut mennä ottamaan selfien kengurun kanssa, mut sielläpä ei sitä saanut tehdä. Sain kuitenkin korvaukseksi pidellä käärmettä ja voin sanoa, et oli pelottavampaa kuin 5 vuotiaana. Oli kuitenkin hauska kokemus! / Viimevklp suuntasin junalla Pakenhamiin Ellin ja Toven ja Fridan luokse, syötiin kengurua dinneriksi (mikä oikeesti oli hyvää!) ja käytiin elokuvissa. Oli tosi kiva ilta ja oli hassua kun tajuttiin, et mie oisin todenäköisesti saanut sijoitukseni sinne salibandy harrastuksen takia, mut koska oon allerginen kissoille ja koirille, niin säbäpelaaja Tove mei miun paikkani, kateellinen suomityttö ilmoittautuu.. Niillä on siellä kuitenkin uima-allas haha.

Nyt suuntaan tästä ulos dinnerille hostien kanssa, koska hostdad täyttää vuosia! Huomenna sunnuntaina käytän päiväni opiskeluun, koska uusinta kokeitten tekeminen alkaa jo kyllästyttää..

Meri