#tj6

 Miun piti eilen tulla kirjoittamaan, koska tietysti tj7 olisi ollut parempi aihe uudelle blogitekstille, mutta minkäs teet kun ei kiireiltään ehdi.
Kerroin miten ennen miun lähtöä on ollut paljon vastoinkäymisiä ja todella luulin niiden nyt loppuneen. Eipä ne mihinkään loppunut.

Laitoin viisumihakemuksen Australiaan hyvissä ajoin ja viikkoa ennen lähtöä tuli sähköposti, jossa kerrottiin miun osan tietojen puuttuvan. Paniikki ja kyyneleet taas nousi pintaan, sillä jos en ehtisi saada sitä yhtä viisumia ajallaan miun lähtö taas siirtyisi. Exploriukselle tuli soitettua kolmekertaa päivän aikana ja kaiken maailman todistuspaperit haettiin kiirreessä skannattavaksi. Kaiken sain kuitenkin hoidettua ja miun onneksi se viisumi tulikin jo tänään sähköpostiin. Taas huomattiin, miten turhaa miun panikoiminen lähtöön pääsystä oli.
Nyt kaikkien papereiden pitäisi olla tulostettu lähtöä varten, matkalaukku on melkein pakattu ja tuliaiset ostettu. Kaveritkin ehti järjestää miulle yllätysläksiäiset ja pakko sanoa, että omistan kyllä maailman parhaimmat kaverit.

  Tarkoitus oli käydä piipahtamassa miun ja miun kaverin yhteisenkaverin luona (kuulostipa hassulta) lainaamassa uskonnon kirjaa. Yhteisen kaverin kutsuessa sisälle, koko miun kaveriporukka odotti oven takana huutamassa yllätystä ja miun ilme oli kyllä näkemisen arvoinen. Koristeluun ja tarjontaan oli nähty ihan sikana vaivaa ja sain niin ihania lahjoja. Kaikista paras fiilis oli se, kun oikeesti tajusi näiden kyseisten ihmisten olevan ne, jotka haluaa kuulua miun elämään ja on kiinnostuneita siitä, mitä miulle kuuluu ja miten miulla menee.

 Koko viikko on ihan täynnä ja miulla ois niin paljon vielä tekemistä ja pakkaamista. Oon myös ollut tosi stressaantunut viimepäivinä enkä oikeen oo osannut suhtautua mihinkään kauheen iloisesti. Tuntuu, että jokainen vähänkin epämukava asia saa miut pillahtamaan itkuun. En oo myöskään kauheen hyvä englannissa, joten se miten pärjään sen kanssa ekat kuukaudet jännittää miuta myös ihan kauheesti. Pelkään, että en osaa ilmaista itseäni yhtään mitenkään ja turhaudun ja jään omaan huoneeseen makaamaan koko vaihtovuodeksi. Raha-asiat ja muut tehtävät mihin oon täällä kotona saanut äidin avun mietityttää myös. No, miun tarkoitushan on kasvaa ja itsenäistyä siellä joten enpä mie muuten kai opi kuin kokemalla.

Sunnuntaina pitäis suorittaa viimeset pakkaukset ja hyvästelyt. Onneks äiti auttaa hehe. Toivon, että mitään ei jäis tänne Suomeen ja seuraavat vastoinkäymiset/ongelmat syntyis sitten vasta siellä Australiassa. Miun tuurilla kuitenkin joko onnibussi hajoaa tai kone ja koko lähtö myöhästyy. Pidetään peukkuja miun hyvälle tuurille!

Meri